Anette Karlsson Aidosti Kiinnostunut

Kaikki blogit puheenaiheesta Vanhusten kotihoito

Suomi tarvitsee vanhusasiavaltuutetun

Tutkimusten mukaan Suomi on hyvä maa vanheta. Monen ikäihmisen kokemukset, kotihoidon hätähuudot ja omaisten huolet kertovat kuitenkin toisenlaista tarinaa. Kotihoidon piirissä olevat vanhukset ovat entistä sairaampia ja huonokuntoisempia. Muistisairaudet yhdistettynä muihin sairauksiin aiheuttaa sen, että hoidosta tulee entistä työläämpää. Alkuvuodesta saimme lukea surullisia uutisia kotiinsa menehtyneestä ikäihmisestä, jonka kuoleman epäillään tapahtuneen kotihoidon laiminlyönnin johdosta.

Välittääkö hallitus vanhusten turvallisuudesta?

Vanhusjärjestöt nostivat viime viikolla esille aiheellisen huolen vanhusten kanssa kotihoidossa työskentelevien taustojen selvittämisestä. Kymmenet tuhannet ikäihmiset ovat säännöllisen kotihoidon piirissä, ja määrä kasvaa koko ajan. Lisääntyvässä määrin on tullut ilmi myös erilaisia väärinkäytöstilanteita vanhustyön parissa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä