Anette Karlsson Aidosti Kiinnostunut

Kaikki blogit puheenaiheesta Päivähoito

"Tämä on hätähuuto"

Aino-Kaisa Manninen (vihr.) ja Jenni Pitko (vihr.) ottivat kantaa (Kaleva 23.2./Lukijalta) aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa esitin Oululta vahvempaa kunnustinta alle 3-vuotiaiden kotihoitoon (Kaleva 20.2./Lukijalta). Manninen ja Pitko olivat sitä mieltä, että parasta mitä Oulun kaupunki voi tehdä, on tukea perheitä laadukkaalla varhaiskasvatuksella. Tästä olen samaa mieltä heidän kanssaan.

Oulun kannustettava alle 3-vuotiaiden kotihoitoon

Oulun kaupunki on pyrkinyt brändäämään itsensä lapsiystävälliseksi kunnaksi. Vuonna 2016 Oulu otti käyttöön UNICEFin lapsiystävällinen kunta -toimintamallin, jonka avulla on kahdessa vuodessa tarkoitus arvioida kuinka lapsiystävällisyys kaupungissa toteutuu. Lisäksi on tarkoitus kehittää toiminnan osa-alueita ja raportoida UNICEFille.

Varhaiskasvatuspalvelut eivät vastaa työelämän tarpeisiin

 

Yhteiskunnassamme halutaan äidit nopeasti takaisin työelämään ja tarjota maksuton varhaiskasvatus kaikille, mutta nykyisetkään resurssit eivät riitä vastaamaan perheiden tarpeita. Perheemme on käyttänyt vuosina 2008-2015 Lahden sekä Helsingin varhaiskasvatuspalveluita ja samat epäkohdat tuntuvat nousevan edelleen esille voimakkaasti. Miten vanhemmat voivat käydä työssä jos päiväkotien aukioloajat ja sijainnit eivät anna siihen mahdollisuutta?

 

Matkat minimiin, hoitopaikka oikealta suunnalta

Helsingissä on syntynyt sitten 70-luvun eniten vauvoja. Se tarkoittaa sitä, että kasvavia helsinkiläisiä on ihailtavan paljon. Niille kaikille pitää saada hyvä hoitopaikka ja maailman paras varhaiskasvatus. Näyttäisi siltä, että runsaimmin uusia kaupunkilaisia syntyy puistomaisemmille kaupunginosille. Osittain se tarkoittaa sitä, että pienten kaupunkilaisten vanhemmat tekevät jonkinlaisen matkan päästäkseen työhön.

Vanhemmuutta pakenee moni vanhempi työelämään!

Alle kaksivuotias lapsi kuuluu mielestäni hoitaa kotona jos ei ole erityistarvetta päivähoidolle. Ei lapsia kuulu tehdä, jos niitä ei halua hoitaa.

Lapsenhoito on kovaa työtä ja moni vanhempi pakenee työelämään perhe-elämää ja tällaisen ajattelun vuoksi maksamme vielä vuosikymmenen päästä suurta laskua empatiavajeen takia. Perustelen mahdollisen empatiavajeen syntymisen päiväkotien rytmillä, jolloin lapset ja etenkin erityislapset voivat jäädä paitsioon välittävästä rakkaudesta. 

Päivähoidossa itkevät pian aikuiset ja lapset!

Päivähoidon hälyttävä tila on puhuttanut viime aikoina paljon. Kun hallitus päätti koskea subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen sekä ryhmäkokoihin, nousi siitä monelta taholta vastustusta. Eniten sitä vastustivat päiväkotien työntekijät, ne jotka ovat näkemässä mitä se voi aiheuttaa. Itse päiväkodissa työssä olleena, päiväkodin hallituksen jäsenenä sekä päiväkoti-ikäisten äitinä en voi ymmärtää näitä linjauksia.

 

Rinteen varhaiskasvatuspopulismi

SDP:n uudelleenvalittu puheenjohtaja Antti Rinne teki melkoisen lupauksen demareiden puoluekokouksessa tänä viikonloppuna koskien varhaiskasvatusta. Rinne lupasi, että jos demarit pääsevät ensi eduskuntavaalien jälkeen valtaan, he tulevat tekemään koko varhaiskasvatuksesta maksutonta. Tämän lisäksi he palauttavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille.

Kaupunki Turun koulutusjärjestelyyn mukaan

Turussa on viime aikoina saatu tuntea viimein se, miten laman ja laskusuhdanteen paine alkaa hellittämään kaupunginpidon ja kaupunkilaisten harteilta.  Tästä saadaan kiittää niin perinteisten alojen, kuten laivateollisuuden ja sen oheisalojen, sekä esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaan kasvua. Samoin myös tieto- ja taidealojen työllistävyys on kasvanut niin mainosalan- kuin mediatuotteiden kasvun myötä. Samoin ohjelmistoyrittäminen on ollut nousussa. Ei pidän myöskään unohtaa erilaisia palveluita, mitä näiden varjolle kehittyy. Kaikki liittyy kaikkeen.

Varhaiskasvatuksen tila ja laatu selvitettävä

Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen laadun kehittämiseksi on otettu viime vuosina askeleita eteenpäin. Päivähoitolaki on uudistettu varhaiskasvatuslaiksi. Uuden lain myötä  valtakunnallisista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista tuli suositusten sijaan päiväkoteja sitovat. Tämä on uusi työkalu kehittää päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Samaan aikaan heikko taloustilanne on asettanut päiväkotien toiminnalle reunaehtoja.

Päivähoidon rajaus peruttava

Hallitus on laittanut kunnat likaisen työn tekijöiksi. Malliesimerkki tästä on subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus. Hallitus päätti, että ellei kunta toisin erikseen päätä, niin lapselta rajataan päivähoito-oikeus 20 tuntiin viikossa, mikäli vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä