*

Anette Karlsson Aidosti Kiinnostunut

Mitä ihmettä Posti?

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Postilta on todellakin tainnut mopo lähteä käsistä. Loviisassa asuvat isovanhempani saivat perjantain lehdet vasta maanantaina. Moni kansalainen, erityisesti maalla asuva, on viime aikoina kokenut saman. Syy ei ole postinjakajien, jotka kiireellä aikataululla ja alimiehityksellä koittavat saada työt tehtyä. Jakeluhäiriöiden syypää on Postin johto, joka tekee jatkuvasti huonoja ratkaisuja.

Satoja työntekijöitä on potkittu pihalle. Tilannetta on koitettu korjata halvemmalla vuokratyövoimalla, jota ei perehdytetä kunnolla. Ei ihme, ettei mene kuten Strömsössä. Postin johto sai älynväläyksen, nimittäin ruohonleikkuubisneksen. Siinä postinjakajat sitten koittavat saada kirjeet ajoissa perille oikeisiin osoitteisiin trimmatessaan asiakkaiden nurmikot siinä sivussa. Loistoidea, mikseivät sairaalat ja koulut ole keksineet tätä, lääkärit ja opettajat voisivat tauolla käydä trimmaamassa naapuruston nurmikoita.

Eikä homma lopu ruohonleikkuuseen, nyt hoivabisnes otettiin myös kuvioon. Posti osti (10.1.) HR Hoiva Oy:n, joka tuottaa kotihoidon ja henkilökohtaisen avustamisen palveluita kunnille, kuntayhtymille ja yksityisasiakkaille. Postin tiedotteessa kerrotaan, että “Posti on suomalainen yhtiö, joka voi tuottaa luotettavia kotipalveluja maanlaajuisesti.” Toivottavasti palvelut eivät ole yhtä luotettavia kuin yhtiön postinjakelu, sillä siinä tapauksessa 83-vuotias isoäiti saattaisi saada perjantain lääkkeet ja lounaat vasta maanantaina. Milloin omistajaohjauksesta vastaava ministeri, pääministeri Juha Sipilä aikoo puuttua valtionyhtiön Postin järjettömään toimintaan? Eikö olisi jo korkea aika pistää Postin johto vaihtoon ja palata takaisin juurille? Suomalaisilla on oikeus saada postinsa ajoissa ja hoivapalveluita alan ammattilaisilta.

Anette Karlsson

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Epäilen syyn olevan sen, ettei ruohonleikkuubusiness käynnistynyt oletetulla volyymilla, ilmeisestä säätilasta johtuen.
Seuraavaksi kannattaisi laittaa terveyskeskuslääkärit jakamaan postia, kun kerran muutenkin maakunnassa ajelevat. Silloin säästettäisiin jo niin paljon, että kansalaisille voitaisiin maksaa osinkoja.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Posti joutaisi sosialisoida, palauttaa se alkuperäiseen tehtäväänsä eli postin jakoon ja antaa johtokunnan ainoaksi tehtäväksi status quon ylläpito.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Ei kai ruohonleikkuuhommat pitäisi tammikuussa vaikuttaa?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Erinomainen tulevaisuuden aluevaltaus Postilta. Suomi ikääntyy ja vanhusten määrä lisääntyy yli sadalla prosentilla seuraavan kymmenen viidentoista vuoden aikana. Esimerkiksi pääkaupunkiseutuun kuuluvalla Kirkkonummella yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 157 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2030.

Kun kotisairaanhoito ja kotipalvelujen tarve kasvaa räjähdyksenomaisesti, niin on erinomaista tehokkutta ja verorahojen hyödyntämistä hoitaa asia niin, että kotipalvelu-ja kotisairaanhoito jakaa kotikäyntien yhteydessä myös tulevaisuudessa vähäisen postin.

Demarilta en odottanutkaan muuta ajattelua kuin sen, että postimies, kotisairaanhoitaja ja kotipalvelun ruokajakelu ryntäävät vanhuksen huoneistoon yhdessä hoitamaan omaa tehtäväänsä. Se syö mukavasti verorahoja.

Ja mitä lehtien aamujakeluun haja-asutusalueella tulee, niin lehdet eivät ole valmiit maksamaan aamujakelusta postille kustannusten mukaista hintaa.

Eikös se Demokraatti ilmesty kerran viikossa. Sama kai milloin se lehdykkä tulee.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Vähän jännäksi käy päivälehdille liiketoiminnan teko jos tilaajat eivät saa tuotetta kotiinsa silloin kun olisi tarve.

Käyttäjän KariOittinen kuva
Kari Oittinen

Tällä kertaa demarinainen on havinaisen oikeassa. Omalla paikkakunnallani oli ennen viisi kellokallen kellottamaa postinjakajaa. Nyt on kaksi ja työpäivät venyvät, vaikka jaettava posti tuleekin nykyään jo satunnaisesti. Aikaa kuluu, kun kantaja teippailee kuljetuksessa hajotettuja lähetyksiä. Toissapäivänä sain sellaisen.

Kirjoitin lähettäjälle ja firma lupasi lähettää uuden samalla toivoen, että se säilyisi ehjänä.

Toimituksen poiminnat