*

Anette Karlsson Aidosti Kiinnostunut

Valeprofiilien takana piileskelevät uhkailijat

Kuka saa raiskata -kirjoitukseni sai viime päivinä paljon huomiota. Kirjoitus sai jopa MV-lehden tekemään valheellisen uutisen. Tämän johdosta minulle alkoi tulvia runsas määrä palautetta. Osa palautteesta oli todella ala-arvoista ja jopa vastenmielistä luettavaa. Valitettavan moni palautteen antajista piiloutui valeprofiilin taakse – eikä se sinänsä minua yllätä, sillä harva uskaltaa omalla nimellään niin vastenmielisiä asioita toiselle ihmiselle sanoa.

 

Suomalaiset eivät ole tyhmiä, vaikka mediakriittisyydessä meillä on vielä paljon opittavaa. Liian monet uskovat sokeasti MV-lehden kaltaisten sivustojen ”uutisia” todeksi – mikä on huolestuttavaa. Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää, mutta varjopuolia löytyy myös. Yksi ongelma on valeprofiilien takana piileskelevät uhkailijat. Sosiaalinen media, keskustelupalstat ja MV-lehden kaltaisten sivustojen kommenttipalstat antavat näille aggressiivisille ja vihamielisille ihmisille foorumin, missä he saavat tukea ja jopa kannustusta pelottaville ja kamalille ajatuksille.

MVlehti1

Kuva 1. MV-lehden ”uutisen” kommenttiketjusta. Uutinen liittyy ystävääni Demariopiskelijoiden puheenjohtajaan Hanna Huumoseen ja boikottiin MV-lehteä vastaan.

Vihapuheen yleistyminen on näkynyt jo pitkään. Erityisesti naispoliitikot ja -toimittajat ovat saaneet osakseen suuren määrän vihaviestejä ja jopa uhkauksia. Myös miespoliitikoiden puolisoja ja tyttäriä saatetaan uhkailla. Tilanne on kestämätön. Valetilien takana toimivien henkilöiden tavoitteena on ihmisten hiljentäminen. Ymmärrän, miksi jotkut ihmiset, erityisesti naiset, kieltäytyvät keskustelemasta ajankohtaisista asioista julkisuudessa, sosiaalisessa mediassa tai muilla keskustelufoorumeilla – törky- ja uhkausviestivyöryn kohteeksi joutuminen on epämiellyttävää.

Viime päivien tapahtumaketju sai minut tutustumaan erilaisiin keskustelupalstoihin sekä ihmisten tapaan kommentoida asioita. Kiinnitin huomiota naisten vähäiseen läsnäoloon keskustelupalstoilla. Kommentteja saattoi olla liki sata, joista pari oli naisnimen takaa kirjoitettuja. Herää kysymys, miksi naiset eivät halua osallistua keskusteluun kyseisillä keskustelupalstoilla? En usko, että kyse olisi siitä, etteikö naisilla olisi mielipiteitä. Pelko törky- ja uhkausviesteistä saattaa olla naisten poissaolon taustalla. Ja minunkin on pakko myöntää, aamulla on mukavampi herätä kun sähköposti ei ole täynnä aggressiivisten ja vastenmielisten miesten uhkauksia ja kamalia seksifantasioita.

Palaute

Kuva 2. Valeprofiilin/osoitteen takaa lähetetty palaute.

huora2

Kuva 3. Valeprofiilin/osoitteen takaa lähetetty palaute.

Mistä tämä aggressiivisten ja vihamielisten, erityisesti miesten, törkykommentointi sitten kumpuaa? Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan miesten osuus alkoholin ja huumausaineiden ongelmakäyttäjistä, asunnottomista, väkivallantekijöistä, rikollisista ja vangeista on naisia suurempi. Miesten työttömyysaste on naisia korkeampi ja myös pitkäaikaistyöttömät ovat useammin miehiä. Myös nuorisotyöttömyys on yleisempää miehillä kuin naisilla. Kaikkiaan Suomessa joka viides mies ja joka kymmenes nainen on vielä 30-vuotiaana vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten hyvinvoinnin saavuttamiseksi on vielä paljon töitä tehtävänä.

Todellisuudessa törky- ja uhkailuviestien takana on pelokas ihminen, joka purkaa omaa alemmuuden tunnettaan ja huonoa oloaan tuntemattomiin ihmisiin. Pahimmissa tapauksissa taustalla on lisäksi yksinäisyydestä, omasta seksuaalisuudesta ja heikoista sosiaalisista taidoista kumpuava naisviha ja aggressiivisuus.

Anette Karlsson

 

“Fear is the path to the dark side.

Fear leads to anger.

Anger leads to hate.

Hate leads to suffering.”  

-Yoda

 

Kirjoitus on myös luettavissa kotisivuillani: http://anettekarlsson.fi/2016/01/08/valeprofiilien-takana-piileskevelat-uhkailijat/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (122 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Bloggaajan mainitsemat vihaa pursuavat kirjoitukset ovat hämmentäviä. Sellaisia tehtaillaan nimimerkkien takaa, mutta jotkut ovat rohkaistuneet kirjoittamaan järjettömiä vihanpurkauksia myös omilla nimillään ja kasvoillaan eri verkkokeskusteluihin. Puhelimeenkin tartutaan silloin tällöin ja soitellaan sekä viestitellään hävyttömyyksiä.

Me olemme tehneet Uudessa Suomessa vuosikausia systemaattista työtä vihakirjoittelun kitkemiseksi, mutta samalla keskustelun pitämiseksi mahdollisimman avoimena. Nyt kun keskusteluun osallistumisen lähtökohtana ovat omat nimi ja kasvot, tulee täällä käyttäjien silmien eteen vakavia hyökkäyksiä enää harvoin. Ja kun tulee, siihen puututaan.

Voimia bloggaajalle ja kaikille teille muillekin, jotka kohtaatte epämiellyttävää törkynimittelyä. Sellaisten viestien lähettäjät ovat hävinneet typerän pelinsä jo aikoja sitten.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Mielestäni US on onnistunut kyllä loistavasti suorien uhkausten ja törkyn kitkemisessä, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka paljon bloggaajissa ja kommentoijissa on aktiivisia maahanmuuton ja feminismin vastustajia. Hyvää duunia.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Toivottavasti et nyt hirveän isolla pensselillä vedä yhtäsuuruusmerkkejä aktiivisiin maahanmuuton/feminismin vastustajiin ja uhkauksiin/törkyyn. Semmoisen käsityksen viestistäsi voisi saada.

Feminismiäkin kun esimerkiksi on monenlaista, äärisellainen on hyvinkin offensiivista miehiä kohtaan. Ja moni ihan tavallinen ihminen suhtautuu turvapaikan hakijatilanteeseen kriittisesti. Ja tämä ei näistä ihmisistä tee törkeitä uhkaajia sinänsä.

Mutta Anetelle toivon voimia, kenenkään ei pidä missään tilanteessa kuulla tai lukea toiveita siitä, että hänet raiskattaisiin tai pahoinpideltäisiin.

Janne Suuronen

Markku, pidän törkeänä kun ette aihetta käsittelevässä uutisessanne maininneet Anetten "kuka saa raiskata" blogista tekemiäni kysymyksiä ja huomioita. Kuitenkin monia muita blogeja siihen uutiseen linkattiin. Blogini kuitenkin (jopa minun tekeleeksi) oli hyvinkin maltillinen ja asiallinen. Lisäksi se roikkui niin pitkään luetuimpien kärjessä, ettei voinut jäädä teiltä bongaamatta.

Tulee taas kerta kiusaus ajatella väärin ajattelevien vaimentamisesta ja mikä senkus lisää monen kiukkua.

Anettelle kiitos asiallisesta kommentista sinne blogiini, vaikka eri mieltä asioista olemmekin. Mielestäni et ollut looginen. Anettelle myös jaksamista anonyymien vihakirjeiden ja suoranaisten uhkausten keskellä.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Se blogi oli pelkkää saivartelua. On se ihme homma kun "suomalaiset miehet tekevät enemmistön seksuaalirikoksista eikä tämä haittaa raiskauksista vaahtoavia suomalaisia miehiä" väännetään siihen muotoon että syytettäisiin kaikkia suomalaismiehiä raiskaajiksi.

Selkeästi tämä sontatulva ja saivartelu kertoo vain siitä, kuinka arka paikka konservatiiviselle äijämeiningille on se toteamus, että Suomessa tapahtuu eurooppalaisittain paljon ihan kantaväestön tekemiä raiskauksia ja suhtautuminen naisiin on äijäkulttuurissa halveksuvaa ja alentavaa.

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #42

Tästä viittaamastani blogistani et tuota lainausta löydä.
http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2094...

Mutta eihän faktat ole ennenkään demareita haitannut. Sukupuoleen katsomatta. Pääasia on, että päästään mielikuvien pohjalta vetämään marssisaappaita jalkaan.

Ylläpito oli muuten käynyt siivoamasta siitä nipun (Vihreiden) kommentteja pois. Etteivät törkeydet puoluekantaan katso.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #43

Eetu väistelee ikäviä kysymyksiä.

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #45

Niin tekee.

Ja esimerkiksi tämä Anetten blogi on jo vallan mainio. On asiallinen, kiinnostava eikä huokuile edellisen blogin kaltaisesti miesvihaa.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #43

Ainakin huorittelu ja kähmiminen tuntuu olevan oikeuksia nettihäiriköille ja tuolla yössä on useamman kerran saanut porukalla olla ajamassa jotain juopunutta öykkäriä pois hetkeksi yksin jääneen naisen kimpusta.

Niin paljon tätä tapahtuu, ettei ole mitään "yksittäistapauksia".

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #48

Liikutaan sitten varmaan eri piireissä, kun itse en muista kuulleeni koskaan ketään huoriteltavan (koskee myös mamuja). Ainakaan sitten murrosiän (tyyliin 14-17v).

Ehkä sivistys ja sivistynyt (katu)käytös tosiaan riippuu teidän demareiden mielellään käyttämällä käsitteellä, "yhteiskuntaluokista". Kun minulla ei ole syytä epäillä Anetten itsensä ja hänen ystäviltään kuulemia kokemuksia, niin saattaa olla teidän demareiden piireissä yleistäkin ja miksi tosiaan sitten aihepiiri on teille tärkeä.

En tosin muista koskaan törmänneeni moiseen karkeaan käytökseen liikkuessani työväenluokankaan kanssa. (Änkyräkommunistit muuten ovat hauskinta ryyppyseuraa). Aika monta yötä baareissa ja tapahtumissa erilaisissa seuroissa on kuitenkin tullut elämässäni koettua.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #51

Samoin. En muista ainoatakaan tapausta, että kukaan mies olisi häiriköinyt naista. Paitsi kerran. Joku pillerihuuruinen avohoitopotilas yritti purra nuoren naisen käsivarresta paloja lähijunassa. Menin väliin, jonka jälkeen se yritti purra minua. :D

Miehenä ei tietenkään näe tapauksia niin usein kuin naiset. Kännisten toilailut ovat oma ryhmänsä. Sitä on vaikeampi kontrolloida. Huolestuttavaa on, että monien maahanmuuttajamiesten tapana on tehdä samaa selvin päin, törkeämmin ja useammin. Tuore tv-dokumentti naisten oikeuksista valaisi, miksi näin on. Pohjolassa naisen asema on ollut kautta historian verraten hyvä. Alistamiskulttuuri taas on syntynyt Lähi-Idässä ja levinnyt sieltä.

Heikot miehet pelkäävät naisten oikeuksia.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #88

"En muista ainoatakaan tapausta, että kukaan mies olisi häiriköinyt naista."
"Miehenä ei tietenkään näe tapauksia niin usein kuin naiset."
"Huolestuttavaa on, että monien maahanmuuttajamiesten tapana on tehdä samaa selvin päin, törkeämmin ja useammin."

???

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #98

Niin, on myös ihmisiä, jotka mielellään kieltäisivät joitakin kirjoja ja elokuvia, vaikka itse eivät tietenkään "sellaista törkyä" ole lukeneet tai katsoneet.

Samanlainen jumalainen intuitio varmaan kertoo, että maahanmuuttajat tekevät muita törkeämmin ja useammin sitä, mitä ei ole havaittu koskaan kenenkään tekevän.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi Vastaus kommenttiin #51
Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi Vastaus kommenttiin #51

Aika erikoisissa paikoissa nähtävästi olet käynyt ryyppäämässä. Tai sitten olet ryypännyt oikein kunnolla, kun mitään et ole nähnyt.

Oma elämän aikana näkemäni kertoo aivan muuta. Kaikenlaisissa seuroissa olen aikanaan pyörinyt, suihkuseurapiireistä spurguihin, ja huorittelu on ollut ihan "normaalia" käytöstä kaikkialla – riippuen yleensä promillemäärästä.

Korneinta on se että naista joka ei lähde kiltisti kännipäisen miehen mukaan, mies haukkuu huoraksi. Tämä tapa oli ainakin aikanaan jatkuvasti käytössä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #112

Tuskin nyt "täynnä". On kuitenkin ihan mahdollista, että eurooppalaista kehittymättömämpään arabikulttuuriin tottuneet harrastavat noita juttuja ahtaissa tiloissa helpommin kuin kantaväestö avarammissa maisemissa. Tämä on validi sosiologinen hypoteesi. Minulla on kokemuksia suomalaisista kapakoista ja kaiken maailman kulttuureista, mutta ei vastaanottokeskuksista. Ehkä sinulla on.

Tässä ei ollut kyse siitä. Ehkä sinullakaan ei itse asiassa ole niitä kokemuksia. Ihmettelimme, millä perusteella joku voi vertailla eri ihmisryhmien jonkin sortin käyttäytymisen tiheyksiä sanottuaan ensin, ettei hän ole i k i n ä havainnut sellaista käyttäytymistä o l l e n k a a n.

EDIT: Kommentti, johon vastasin, on poistunut.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #112

Oletko käynyt vastaanottokeskuksessa?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

" Nyt kun keskusteluun osallistumisen lähtökohtana ovat omat nimi ja kasvot, tulee täällä käyttäjien silmien eteen vakavia hyökkäyksiä enää harvoin. Ja kun tulee, siihen puututaan."

Kunpa olisikin näin!

Uusi Suomi ei vain jostain syystä välitä asettamistaan säännöistä, vaan sallii edelleenkin kuvattoman kirjoittamisen (vaikka tämä lienee estettävissä pelkin tietoteknisin keinoin). Myös ns. profiilikuvat ovat toisinaan pilkantekoa periaatteesta esintyä omalla tunnistettavalla identiteetillään: niiden joukossa on mm. sarjakuvahahmoja, graafisia symboleja, lemmikkieläimiä sekä epämääräisiä suttuja, joista ei ota mitään selvää.

Markku, kirjoitit varmaan huumorimielessä?

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Tämä sonnanheitto on aivan käsittämätön harrastus...

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Hyvä, että uskallat kirjoittaa.

Kommentoin tätä toista asiaa liipaten, eli edellisen kirjoituksesi aihetta raiskauksista. Ketjun aikana tuli jälleen kerran selväksi, että ainakaan nainen ei saa sanoa yhtään mitään naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Ellei mielipide ole jokin seuraavista:

-Kukaan suomalainen mies ei ole koskaan kohdistanut yhteenkään naiseen minkäänlaista kopelointia tai väkivaltaa.
-Mamumiehillä ei mikään muu ole mielessä
-Naiset itse aiheuttavat miesten teot käytöksellään
-Naiset ovat itse asiassa paljon väkivaltaisempia kuin miehet
-Nainen on väärässä siinä, mitä luulee elämänsä aikana nähneensä ja kokeneensa
-"Suvakit" ovat ansainneet kaiken, mikä heidän päälleen kaadetaan

Kaikki tietävät, että kunnon miehet ovat suunnaton enemmistö, eikä näissä kirjoituksissa pitäisi heitä koskea mikään (paitsi jotkut voivat miettiä tuleeko joskus hyväksyttyä hiljaa jotain mitä ei pitäisi).

En siis ymmärrä, miten aihe voi koskea niin lujaa joihinkin sellaisiinkin miehiin, jotka eivät itse syyllisty koskaan huonoon käytökseen naisia kohtaan.

Ja sitten se viimeinen huomio, mikä ei sinänsä riitä poistamaan sovinisteja kimpustani: osa naisista on väkivaltaisia ja käyttäytyy huonosti miehiä kohtaan.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Niin, eiköhän me kaikki olla ihmisiä. Ja moni ihan hyvä ihminenkin on varmasti joskus heittänyt asiattoman vitsin tai kommentin. Fiksut katuu ja pyytää anteeksi, tai ainakin oppii iän myötä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

En ymmärrä miksi kenenkään tarvii raiskata, ainakaan Suomessa.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1408687077903

Matti Motti

Tästä kommentista unohtui mainita, että nainen on naiselle susi, naisethan ne miehet kasvattavat miesten laistaessa vastuusta, jokaisen miehen takana on nainen, miehen vuosi on naisen 10kk, naiset saavat moninkertaisia orgasmeja miehen tyytyessä yhteen, samasta rikoksesta naisen saama vankilakuulausi on miehelle kaksikuukautta, naisen asiat ja ystävät ovat yhteisiä (eroon asti) ja miehen ystävät pysykööt poissa.

Ohipuhuminen kiihtyy. Se ei oikeuta asiatonta huutelua. Mutta huutamiseen se johtaa. Mitä sille voisi tehdä?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Merkityksetöntä sananhelinää, silloin kun otettaan voimakkaasti kanta jonkun puolesta tai vastaan, on odotettavissa voimakaita reaktioita jos ei kestä niittä on parempi siirtyä normaaliseen poliittisiin puheisiin, se tarkoita puhutaan paljon mutta ei sanota mitään.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Eli sinusta valeprofiilien takaa tulevat uhkailut ja solvaukset ovat ihan normaalia poliittista keskustelua?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Poliittisia nuo kommentit ehkä ovat, mutta normaaleja ne eivät ole. Eikä niitä sellaisena tule pitää.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Aina voi nostaa tutkintapyyntö kunnianloukkauksesta, se toisinaan kannattaa.

Ainakin niin itse teen kun minua nimitettiin belgialaiseksi pedofiiliksi ja koirankullinlutkuttajaksi.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2009/11/10/Van%2...

Sain € 1000 korvauksia, Marko Huusko antoi yli puoli vuota olla omassa blogissa minun kohdistavat pedofiilisyytökset, joten aika valikoiva tekopyhyys häneltä.

alkuperäinen Aapo Kansikaan kommentti on poistettu, mutta kommentoi sitä klo 14.48

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83595...

”Ruotsalaista sosiaalidemokraattia vastenmielisempi otus ainakin löytyi. Kyseessä on kaikkien pedofiilien lähde ja hullun lehmän tautien kyllästämä Belgia, josta muutama liero on uinut tänne Pohjolaan asti myrkyttämään karua kansaamme.”

Matti Motti Vastaus kommenttiin #11

Toisten tekemä vääryys ei oikeuta uutta vääryyttä.
Emme elä verikoston yhteiskunnassa.

Olkoon, että vääryydet tunnustetaan ja tuomitaan julkisuudessa kovin yksisilmäisesti "vasemmiston väkivallan ollessa parempaa väkivaltaa".

Kumpaa on enemmän? Kaikkihan me haluamme olla suvaitsevaisia. Kumpi on tyylittömämpää? Bologistin lainaukset antavat suuntaa. Kumpi on vaarallisempaa? Epäilen moraalista enemmistöä - ja poikkeus vain vahvistaa säännön.

Ihmisen hyvyyttä ei mittaa mielipiteiden hymistely, joka on muotia. Ja rasisteja tms mielipidefasisteja löytyy suhteessa enemmän näistä maahantulijoista kuin suomalaisista. Asia, joka on huomiotta.

Tom Frank

Kai meille suomalaisille sentään voi sallia valeprofiilin, kun näissä teidän fanittamissa maahantulijoissakin niitä riittää. Siellä ne vaaralliset valeprofiilit on eikä Uuden Suomen palstoilla.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Totta kai kehtaan, kun vasemmistolainen nimitteli minut v 2008 koirankullinlutkuttajaksi, se on teille ok.
Annetten saama palaute on kevyttä kaura tuon rinnalla.

Nykyään olen niin kovaksi keitetty, että olankolauksella suhtaudun noihin minuun kohdistuviin solvauksiin.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #21

No ei ole ok sekään.

Silti annat ymmärtää että tuollainen palaute pitäisi vain hyväksyä, ei niin tarvitse tehdä. Itsekin teit rikosilmoituksen. Mikä sinä olet moittimaan jotakuta toista, joka tuo näitä asioita esiin?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #23

Solvauksia vuodelta 2003, tuo 2008 olisi kuulunut valtakunnansyytäjällä koska siinä nimenomaan viitattiin minun syntyperään, kansankiihotusrikos ei ole omistajarikos.

Toisaalta valtakunnansyyttäjä ei tehnyt työnsä, kenties edustin väärä puolue, taika hän syrji minut ihonvärin perusteella, mene ja tiede.

Päädytin siihen että itse nostan kunnianloukkauksesta kanne, halusin testata toimiko oikeuslaitos.

Lopputulos oli että ainakin sille kerralla toimi.

Tuon Markku Huuskon blogissa oleva kommentti, jossa väitettiin Belgian olevan kaikkien pedofiilien kotimaan.

En tehnyt siitä itse tutkintapyyntö, sitä vastoin tyttäreni suivaantui siitä ja hän teki tutkintapyyntö v2011.

Siellä se makaa edelleen ilmeisesti pinon alimaisena jossakin pääkaupunginseudun poliisilaitoksella, tiedustelimme asian etenemistä v2013, se oli käsitellyssä ja on ilmeisesti edelleen käsitellyssä.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kyllähän Freddy ja kumppanit kehtaavat, ei niillä muutakaan vaihtoehtoa ole. Kun tekee politiikkaa niin heppoisin eväin kun nämä maahanmuuttokriitikot tekevät, niin olemassaolon edellytykseksi jää paskanheiton maksimoiminen ja siten "kehtaaminen".

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Taitaa olla puoluekokous tulossa kun nyt taas oikein porukalla pahoitetaan mieltä.

Tämä some on siitä ihmeellinen maailma että kun nappia painaa ja jonkin asian julkaisee voi olla ihan varma että sonta lentää jos aiheena ovat nämä mamut, olkoon sitten puolesta tai vastaan.

Mamujen puolesta liputtavat (useimmiten vasemmisto-, vihreätaustainen) suvakit ovat ihan yhtälailla puusilmiä kuin maahanmuuttovastaiset (persu- ja yltiöisänmaalliset ym). Ei haukku haavaa tee eikä haukkuva koira pure, joten antakaa nyt jo olla tämän saman p....n jauhaminen. Kirjoitelkaa vaikka kuinka kaunis talvipäivä on ja kuinka pakkanen paukkuu nurkissa.

Ei nämä nyt niin vakavia asioita ole että niistä jokaikisen sosdem nuoren pitää ruveta blogia kirjoittamaan.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

#13:

Väheksyntää, väheksyntää. Tiivistettynä: "Älä akka kirjoittele niistä ja näistä, tai mieluummin älä kirjoittele ollenkaan, niin ei sonta lennä. Ja somessa pitää kaikki hyväksyä."

Minä en ole vasemmisto-, enkä vihreätaustainen. Haluan vastustaa netissä vellovaa rasismia ja törkykirjoittelua. Kuhnan se vaimenee, niin lopetan mielelläni kommentoinnin ja alan kirjoitella vaikka pakkaspäivistä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

"Älä akka kirjoittele niistä ja näistä, tai mieluummin älä kirjoittele ollenkaan, niin ei sonta lennä." Amen.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Seuraava puoluekokous on 2017.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vallanhimo voittaa kiimankin !

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pahimpia törky- ja vihakirjoittajia ovat suvakit, yleensä vihreitä ja sossuja jotka leimaavat tavalliset suomalaiset rasisteiksi ja fasistiksi ilman mitään perustetta.

Käyttäjän RaimoKorhonen kuva
Raimo Korhonen

Eipä tule tuollaista tekstiä suvakeilta eikä muiltakaan normaaleilta ihmisiltä.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Luitko noita tekstissä olleita Karlssonin saamia sähköposteja? Rasistiksi haukkuminen on todella kevyt solvaus verrattuna maahanmuuttokriitikoiden jokapäiväiseen uhkailuun ja panetteluun.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Jahas. Uhkailut ja panettelu on tuomittavaa mutta jos joku ihminen leimataan rasistiksi jonkun TIETYN porukan toimesta, voi hänen koko elämänsä mennä päin helvettiä.

Eli älkää jeesustelko siellä. Niin sanotuilla suvakeilla on korttipakka täynnä natsi- , fasisti- ja rasistikortteja.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä Vastaus kommenttiin #64

Turha heittäytyä uhriksi.

Yllä väitettiin, että rasistiksi haukkujat ovat pahimpia viha- ja törkykirjoittajia, mikä on täysin älytön väite. Ei ketään perusteetta rasistiksikaan saa haukkua, mutta ei se ole millään saman kaliiberin solvaus, kuin maahanmuuttokriitikoiden perusretoriikka ja uhkailu.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

".. ilman mitään perustetta"

Ne ovat ilman perusteita yleensä silloin kun se on niin ilmiselvää, että kohdekin kyllä itse tietää jo asianlaidan.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Joskus tulee väkisin mieleen jostain kirjoituksista et jopa toivotaan sitä, et urpot kommentoi omill,a kuin nimimerkien varjossa, et päästää jeesustelemaan "et kyllä on kauheaa". Mikä onkaan helpompaa kuin sohia aatteellisten urpojen ampiaispesään.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kiitos että jaksat kirjoittaa. Itse olen saanut osakseen sitä törkyä. Huuskolle myös kiitokset että on luonut fiksun keskustelualustan.

Säälittää kun näen mm fb:ssä kuinka ihmiset suoltavat omalla nimellä sitä törkyä. Työnsaanti voi tyssätä siihen kun usein työnantajat käyvät läpi ehdokkaiden someprofiilit.

Matti Motti

Kehotan työhönottajaa kuitenkin tutustumaan lakiin tietosuojasta työelämässä ja toetosuojavaltuutetun päätökseen tietojen keräämisestä ilman työhönhakijan suostumusta.

Suostumuksen pyytäminenkin voi olla asiatonta.

Jos hakija on syyllistynyt rikoksiin somessa, se ilmenee rikosrekisteriotteesta. Sen saa, jos se on tarpeellista työtä varten.

Pelisäännöt eli lainsäädäntö on, eikö niitä pitäisi noudattaa? Vai sallitaanko laittomuus ylevien tavoitteiden saavuttamiseksi? Jos, missä menee raja ja kuka määrittelee ylevät tavoitteet? Eduskunnan asettamat rajathan jo ylitettiin.

Susku London

Syyttömän ulvilaisen perheenäidin ja kaikkien hänen syyttömyyttään vuosien varrella puolustaneiden kohtalona on ollut sietää vihakirjoittelua ja tappouhkauksia. Henkilöiden yhteystietoja on levitelty netissä ja kunniaa loukkaavaa postia on tullut aviosiipalle, työnantajalle jne. Rikosilmoituksia on tehty, mutta poliisi ei pysty asialle mitään.

Anneli Auer on viranomaisten demonisoima nainen, josta leivottiin mediassa koko kansan sylkykuppi ja vihahahmo. Yksikään viranomainen tai poliitikko ei ole puuttunut Auerin tilanteeseen missään vaiheessa. Vasta sitten kun vihakirjoitukset osuvat omalle kohdalle, tai vasta sitten, kun oikeusmurha sattuu omassa lähipiirissä, alkavat ihmiset herätä todellisuuteen.

Tuntuu olevan poliittisesti korrektia arvostella MV-sivustoa, mutta Murha.infon kaltainen ulkomaille rekisteröity sivusto on saanut jopa oman televisio-ohjelman Suomessa. Murha.infossa on vuosikausia saanut täysin vapaasti kirjoittaa valheita ja häväistyksiä Anneli Auerista, eikä tämä ole ketään häirinnyt. Palstalla viihtyvät niin poliisit kuin toimittajatkin. Vihakirjoittajat ovat ovat myös naisia. Heidän kielenkäyttönsä ei eroa miesten kielenkäytöstä mitenkään. He huorittelevat kanssasisariaan aivan yhtä estoitta, kuin joku miespuolinen kirjoittaja. Nimimerkin perusteella ei pysty aina erottamaan onko kirjoittaja nainen vai mies.

Se mitä Anneli Auerille on tapahtunut Suomessa on jotakin niin järkyttävää, että Suomen kansa tulee kantamaan asiasta suurta kollektiivista häpeää. Nähtäväksi jää kuka tai mikä on ensimmäinen julkinen taho, joka uskaltaa asettua Anneli Auerin rinnalle vaatimaan, että hän saisi vihdoin oikeutta, ja että asiaan osallistuneiden viranomaisten toimet tutkitaan tarkasti.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Eikös tuomarit vapauttaneet Auerin vain siksi, ettei riittävästi todisteita löytynyt poliisien hutiloinnin takia. Lisäsivät vain, että vahva epäilys kuitenkin Auerin syyllisyyteen on. Seksuaalirikoksista ja saatananpalvonnastakin on puhuttu. Pianhan Auer on rikas nainen, kun alkaa sataa korvauksia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Rallako mitataan henkiset kärsimykset ?

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo Vastaus kommenttiin #57
Jukka Nieminen

Näiden negatiivisten kirjoitusten motiivit ovat tietenkin terrorissa ja pelottelussa ja niiden tekijät ovat harvinaisen vastenmielistä öykkärisakkia. Eikä pelikenttää pidä missään tapauksessa jättää sellaisten käsiin.

Olet tietenkin ansainnut varauksettoman ihailuni sillä jonkun oli jossain kohtaa pantava kova kovaa vasten. Todellinen soturi on sellainen joka ei alistu roskajoukon mylvinnälle vaan lähtee rohkeasti ja pystypäin henkien taistoon. Toivotan vilpitöntä onnea tässä episodissa jossa tulet selviämään voittajana ja kauttasi me kaikki saamme hengittää vähän vapaammin.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

#22

Nimimerkki "Irmeli Paavalniemi" on ainakin osannut ottaa naisen nimen.

t: Avaruusolio

Irmeli Paavalniemi

Sivistyneenä ihmisenä tietenkin tietäisit, että on olemassa kokonainen kylä nimeltä Paavalniemi ja meitä sen sukuisia siellä asuu paljon. Joutavaa vittuilua. Seuraavaksi kai sanot ettei mulla ole kuvaa eikä yhtään kaveria. Ne juuri kaikki poistin, kun sunlaisesi tyypit iskivät kavereihini.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #34

Joutavaa on kirjoitella ilman tunnistettavaa kuvaa blogialustalle, jolle on kielletty kirjoittamasta ilman tunnistettavaa kuvaa.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Jos sanoo tyhmiä asioita, niin taatusti saa palauttta - viidakon sanonta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tehdään nyt alkuun selväksi, että en henkilökohtaisesti hyväksy minkäänlaista väkivaltaa tai vihapuhetta.

Onko kukaan muuten tutkinut, miksi valtaosa näistä vihapurkauksista ja solvauksista kohdistuu juuri vasemmistossa oleviin puolueiden jäseniin tai ainakin lähellä vasemmistoa oleviin henkilöihin.

Onko tästä vedettävissä johtopäätöksiä, että oikestopuolueissa ei ole niin huolestuneita ihmisä kuin vasemmistossa.

Onko vasemmistoihmiset ihmisystävällisempiä ja suhtautuvat avoimemmin esim. turvapaikanhakijoihin.

Ovatko oikeistopuolueet ja puolueiden jäsenet tunteettomia ja kylmempiä, eivätkä saa niin paljon solvauksia, koska eivät halua arvostella eri toimintatapoja.

Ovatko vasemmistoihmiset tarkempinäköisiä vai ovatko sittenkin sokeita sille, mitä Suomessa ja Euroopassa juuri nyt tapahtuu.

Mielenkiintoisia mietteitä.

EI kai oikesti muuten kukaan laita ensisijaista sähköpostiosoitetta eri keskustelualueille? Minäkin saan paljon erinäistä palautetta, mutta ne menevät kaikki erikseen otettuun roskapostiosoitteeseen, sieltä niitä sitten voi lueskella jos huvittaa.

Jos henkilöön kohdistuu uhkaa tai kunnianloukkausta, silloin poliisi on oikea osoite, täältä voi saada sympatiaa, mutta sekin häviää bittiavaruuteen melko pian.

Irmeli Paavalniemi

Niinhän sitä normaali ihminen ottaa yhteyttä poliisiin saadessaan herjauspostia tai uhkauksia tai perätis puhelinsoiton firman numerosta. Sellaistakin yksi politiikon alku väitti saaneensa.
Mutta huomionhakuinen persoona laittaa törkyviestit nettiin.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Tästä on vedettävä sellainen johtopäätös, että joillakin ihmisillä ei ole parempaa tekemistä elämässään kuin harrastaa viestiterroria ja joillakin ihmisillä ei ole parempaa tekemistä kuin uhriutua ja mainostaa kyseistä terroria jokaiselle.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kysyn vaan, miksi tällainen blogikirjoitus julkaistaan US:n Puheenvuorossa ?

P.S. Mistä blogisti tietää, että valeprofiilien takana on mies ( " erityisesti miesten ") ?

P.P.S. Blogikirjoituksen sekavuuden vuoksi en päässyt selville siitä, oliko yksikään törkyviesteistä osoitettu blogistille itselleen ?

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Hyvä kysymys!
Sonta ei lennä, jos sitä ei heittele.

Käyttäjän PenttiMotti kuva
Pentti Motti

Hei. Näitä anonyymisti uhkailevia ihmisiä, joilla ei ole kaikki kotona ja todennäköisesti mitään todellista sisältöä elämälle ei löydy, näitä kavereita on ehkä vain joitakin yksilöitä. He haluavat levittää pahaa vointiaan lähettämällä tuonkaltaisia posteja. Sama kaveri voi lähettää eri ip-osoitteen takaa tai eri anonyymillä profiililla montakin, tai joissakin tapauksissa jopa useita kymmeniä posteja. Kyllä siinä varmasti sähköposti täyttyy. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on poikkeuksetta ihminen, jolla menee hyvin huonosti omassa elämässään.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Monella nettitörkyä suoltavalla vippaa pahasti päässä.

Irmeli Paavalniemi

Niin näyttää ja kirjoitushan alkoi nettitörkyn heittelyllä. Tuommoisetkin kirjoitukset mitä alussa oli, on aivan helppo itse keksiä ja itselleen lähettää. Siksihän niitä ei voi poliisille viedä.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Tuo IP osoite kuitenkin osoittaa aika tarkkaan mistä se viesti on lähetetty. Klikkaamalla sähköpostiviestiä hiiren oikealla napullalla saa viestin asetukset esiin ja sieltä löytyy usein tieto jonka avulla voi esimerkiksi saada Microsoftin sulkemaan roskapostitilejä koska roskapostinlähettäjä esiinty milloin Applen, Ikean, tai jonkun muun suuryrityksen nimissä ja lupaa lahjakortteja ja puhelimia.

Irma Hirsjärvi

Jaa, ne joita itse olen kontaktoinut noista törkyviesteistä, ovat olleet perheellisiä ihmisiä, töissä ja ihan varakkaan oloisia. Ei siellä syrjäytyneitä ole löytynyt, heillä on ihan riittävästi ongelmia jokapäiväisessä selviytymisessä. Autoa löytyy, moottoripyörää ja taloa.

Olennaista on, ketkä tuota tukevat: Matti Loikkanen ja Pekka Toivonen, mikä teidän intresseissänne on mitätöidä ongelmaa? Irmeli Paavalniemi, entä sinulla mollata blogistia? Pentti Motti - jos joku lataisi sinulle vastaavaa, kuinka monta vuotta jakaisit ajatella noin? Jotkut ovat kestnänet tuota pitkälti yli kymmenen vuotta.

Irmeli Paavalniemi

Tämä kirjoitus mollaa ihmisiä. Olisiko joku syy ettei sen kirjoittajaa saisi mollata?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ovathan nuo kommentit täysin uskomattomia. Ikävä puoli asiassa on, että ne edustavat ihan oikeiden ihmisten oikeita mielipiteitä. Joten minulta ei heru hetkeäkään ymmärrystä heille eikä heidän ymmärtäjilleen.

Tuonkaltaisille viestien peukuttajat ovat ihan yhtä pahoja kuin kirjoittajat itsekin.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Osataan sitä uhkailla puhelimitsekin:

"MV-sivuston vastainen kampanja toi tappouhkauksia: "Soittoja 15 minuutin välein"

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/mv-sivuston-vas...

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Omassa blogissani olen kirjoittanut tämän kaltaisesta toiminnasta, joka on omassa tapauksessani ollut enemmän minua ja muita koskevaa järjestelmällistä kunnianloukkaamista ja valheiden levittämistä. Tuo kampanja jatkuu edelleen. Koska olen bloggari Sakari Timosen fb-kaveri ja olen kommentoinut hänen kirjoituksiaan myönteisesti olen joutunut maalitauluksi. Myös aikaisempi rasisminvastainen kirjoitteluni tietenkin vaikuttaa edelleen asiaan. Nuo herjaajat eivät aio lopettaa, mutta en minäkään aio vaieta.

Nyt ollaan siinä vaiheessa että nämä herjaajat ja uhkailijat eivät enää välitä sen vertaa että he aina viitsisivät edes toimia nimimerkin suojista. Nyt on tullut uudeksi normaalitilanteeksi että "suvakkeja" voi uhkailla ja heidän kunniaansa loukata omalla nimellä eikä juuri kukaan ehdi siihen puuttumaan. Poliisi on laittanut hanskat naulaan.

Eräs täälläkin kommentoiva kirjoittaja soitti minulle ja käski poistaa häntä koskevat kommentit. Koska olin hyvällä päällä tein niin, mutta yritin kommunikoida hänen kanssaan. Yritin puhua järkeä. Silloin alkoi uhkailu. Hänen lähettämänsä viestit ovat minulla tallella. Soitin poliisille joka otti nimen ylös, mutta koska välitöntä vaaraa ei ollut asia jäi silleen.

Kuten on huomattu tällä hetkellä eräs näiden harrastama taktiikka on levitellä työhön liittyviä yhteystietoja ja yrittää saada aikaan uhkailujen ja painostuksen kierre. Ilmeisenä tarkoituksena on levittää valheita ja saada vaikeutettua rasismia vastustavien henkilöiden työelämää.

Tämän lisäksi näkee erilaisilla sivuilla kommentteja siitä, kuinka "suvakit" ja pedofiilit ovat kuulemma samaa kastia ja kumpiakin odottaa sama kohtalo. Odotan sitä milloin näitä uhkauksia aletaan panna täytäntöön, nykyisessä ilmapiirissä en pitäisi sitä enää minään ihmeenä.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Kuten on huomattu tällä hetkellä eräs näiden harrastama taktiikka on levitellä työhön liittyviä yhteystietoja"

Rasmus-ryhmä menee pitemmälle ja suvaitsevaisto hurraa:

puppek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209044-huurtela-ja-likaiset-keinot

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

En ole Rasmus-ryhmän jäsen enää. Lähtöni syyt ovat omiani eivätkä tähän liity. En ollut siellä edes kovin aktiivinen. En ole koskaan lähestynyt mitenkään yhtään omien vainoajieni työnantajaa, en edes siinä vaiheessa kun omia tietojani on levitelty.

Tuo seurakunnan työntekijä joka kirjoitti kirkon polttamisesta ja vok:n asukkaiden puuroon sylkemisestä on ainoa tietämäni tapaus jossa "maahanmuuttokriitikko" olisi joutunut työpaikallaan vaikeuksiin kirjoittelunsa takia. Voi niitä olla muitakin, mutta en ole niistä tietoinen. Kannattaa ottaa huomioon että hänen kirjoittelunsa koski suoraan hänen työnantajaansa.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Uskomatonta palautetta. Luulisi, että nämä niin naisten asemasta huolissaan olevat ihmiset osaisivat itse kohdella naisia kunnioittaen.

Janne Suuronen

Todella törkeää palautetta. Oikeastaan järkyttävän törkeää.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Jos plokisti Karlsson on ammatiltaan sosionomi niin, miksi hän ei voisi ottaa ammatillista näkökulmaa MV-lehteen ja sen kommentoijiin?

Jo pelkällä elämänkokemuksellahan voidaan nähdä, että jotkut näistä törkykommentaattoreista liittyvät jotenkin MV-lehden julkaisijaan. Yleensäkin MV-lehden ns. toimitusote kiehtonee eräänlaista undergroud-jengiä? En minä, joka teen ihan tavallista insinöörin työtä, viitsi kovin pitkään MV-lehteä lukea. Voisin ajatella, että suuri osa MV-lehden lukijoista on tavallisia tukea ja apua tarvitsevia suomalaisia. Heihin pitäisi ottaa enemminkin terapeuttinen näkökulma?

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Kyllä käsittääkseni esim. rikollisen terapian pitää lähteä siitä, että hän ymmärtää tekevänsä väärin. Ennen sitä (uskoisin) ei muutosta tapahdu.

Uhkailija ja herjaaja kuvittelee tekevänsä oikein. Hän on luonut yhdessä muiden samanlaisten kanssa uskomusjärjestelmän, joka pitää yllä hänen käyttäytymistään. Hän elää kaikukammiossa, jossa häntä komppaavat vahvistavat tuota uskomusta.

Ennen kuin he myöntävät tekevänsä väärin, ei mielestäni mikään "terapia" heitä auta. Enkä ymmärrä miksi heidän uhriensa pitäisi toimia heidän terapeutteinaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyllä täällä Ruotsissa ainakin sairaat uhkailijat tunnistetaan jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Usein riittää, että poliisi soittaa ovikelloa ja kysyy, että käytättekö lääkkeitä? Tietenkin rikolliset, jotka omaavat esim. persoonallisuushäiriön ovat oma lukunsa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oliko tällaista ennenkuin tämä pakolaisaalto alkoi, on kai aina ollut jotain vastaavaa, mutta nyt tämä on ilmeisesti moninkertistunut, sitä vaan ihmettelen, että mikä ihme saa ihmisessä niin suuren vihan aikaiseksi, että tällaiseen toimintaan lähtee mukaan.

Ilmeisesti viha ja inho maahanmuuttajia kohtaan on se syy, mutta miten se sitten voi tuollaisen käytöksen luoda, jos joku muu on eri mieltä asiasta, ei vaan mene mulle jakeluun tämä asia.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ei tämä käy näin helposti, monet MV-sivujen lukijat tarvitsevat apua. Mikä on SDP:n vastaus tähän hätähuutoon?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Eipä tuon kaltainen palaute ole täyspäisen ja henkisesti terveen ihmisen kirjoittamaa. Yksittäisen kommentin voisi sivuuttaa mutta noita tuntuu nykyisin riittävän.

Ja samat nimet tai nimimerkit ovat usein muissa kommenteissaan penäämässä sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Omilla kommenteillaan osoittavat olevansa siihen keskusteluun sopimattomia.

Vastaavia kommentteja en ole koskaan nähnyt uhittelemassa kansalaisillemme ns suvakkien tai feministien taholta, joten noiden tahojen en uskokaan olevan uhkaksi moniarvoiselle ja monikulttuuriselle kansalaisyhteiskunnallemme.

Ikävä että sen asiallisen keskustelun nimissä noita elämänallinnassaan epäonnistuneita kommentoijia on tietyillä tahoilla suvaittu ja lietsottu.

Asiallista ja kriittistäkin maahanmuuttoon liittyvää keskustelua kyllä käydään mutta ihan eri foorumeilla kuin blogissa mainitut kommentaattorit haluavat tai edes kykenevät.

Jari Rahkonen

Todellisuus ei ole vain täydellisten ihmisten eikä sellaiseksi tule. Voimme lakaista ongelmat maton alle mutta eivät ne katoa mihinkää. Onneksi meillä on vapaus tehdä valintoja.

Ei taida olla politiikka oikea laji Anetelle. Jos oma ulosanti on negatiivissävytteistä mitä voi odottaa? Kun palaute on ollut sietämätöntä, heittää Anette bensaa liekkeihin kertomalla miten huono suomalainen mies on ja vielä kertoo tyhmille suomalaisille mitä julkaisua ei saa lukea. Voitko Anette kertoa mitä meidän sitten tulee lukea jotta totuus ja vain totuus meille valkenisi? Ja kerro myös että mikä oli tuo MV-n valheellinen uutinen?

Risto Laine

Enpä olisi tähän ikään mennessä uskonut siihen, että omat kansalaiset ovat verissäpäin toisiaan kohtaan ja mikä viha vallitsee keskuudessamme. Ehkä kyse on syy-seuraus suhteesta, joka on vuosien mittaan patoutunut ja purkautuu hyvin ikävällä tavalla. Heti 90 luvun alkumeterillä tehtiin näissä ideologisissa hautumoissa selväksi se, että maahanmuutto politiikka tuo ongelmia ja lääkkeeksi markkinoitiin: kantasuomalaiset ovat pahoja ja maahanmuuttajat hyviä.

Tästä alkoi massiivinen kantasuomalaisten halventaminen argumenteilla: Ne pelkää, että maahanmuuttajat vie työt ja naiset, kantasuomalainen on väkivaltainen, alkoholisoitunut, peräkylän esson baarissa kaljaa lipittävä tyhjän toimittaja, ei tiedostava, muutosvastainen, koti raiskaaja, keski-ikästen miesten halventaminen, rasisti jne.

Mieleeni tulee väkisin koulukiusaaja, narsisti ja psykopaatti, joka saa vielä tyydytystä tälläisestä kielen käytöstä ja tylyttämisestä. nk punavihreä segmentti median välityksellä ja eri blogialustoilla on antanut juuri tälläisen kuvan, mitä on kanta-suomalaisuus.
Se on luonnut vihan kulttuurin keskuuteemme ja isoin kiitos tästä tietysti kuuluu em. tahoille. Muistakaa syy-seuraus suhde.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Jos Suomessa tapahtuviin suomalaisten tekemiin raiskauksiin halutaan vakavasti puuttua on alkoholinkäyttö kiellettävä. Uskoisin suuren osan nettipaskastakin lähtevän tästä. Puolustava selistys se ei tientenkään ole. Mutta tämä pitäisi tehdä.

Tuomioita kyllä ihmetellään. Viimeksi työpaikkalla. "sellaisia vielä on suomalaisille, vähenevät kyllä".

Tämä käsittämätön tuomion alentaminen. Hakkasi, kuristi, raiskasi, seurauksena oli uhrille elinikäiset vammat. Ei tästäkään saatu maksimirangaistusta 13v vankeutta. Naurettavat 9v ja siitä korkeintaan puolet istutaan. Demarit, vihreät jne.... nääs lakeja säätämässä. Tämä veikko ei ollut kännissä eikä kotibileissä, vaan vaani tuntematonta uhria toteuttaakseen fantasiansa. Ei voi olla terve. Eikä päästää koskaan takaisin ihmisten pariin. Paitsi suomessa, jossa myös tätä ymmärretään.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Luulisi tekniikan suovan mahdollisuuksia pitää huutelijat pois sivustoilta. Nörteimmät ja innokkaimat tietenkin pysytyvät hankkimaan uusia välineitä tekniikoita. Suurimpaan osaan tehoaisi.

Näennäinen anonymiteetti ja se ettei kasvoikkain kohdata saa ihmisissä aikaan erikoisia reaktioita. Monet sanovat pikaistuksissaan asioita, joita tuskin sanotaan suoraan toiselle. Kyllä tällaisiakin ihmisiä tosin on vastaan tullut, mutta harvoin. Sellaista tyylliä kuin "pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa" ei ole tarkoitettu yleiselle paikalle. Korkeintaan aidan vierellä kaverille. Eikä sellaista ole ollut tarkoitusta toteuttaa eikä se ole ollut todellinen ajatuskaan.

Kyllä kai siinä netti uhkauksissa ja huorittelussa on takana jokin pyrkimys estää toisia kirjoittamasta. Vähän sitä Tahririn aukio menininkiä.

Tosin on siitä fiksumpiakin malleja tyyliin. "voiko valkoinen suomalainen heteromies edes kritisoida feminismiä".

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jonain päivänä naiset (ja ehkä jopa muutama feministi) huomaavat, että miesten systemaattinen alasajo johtaa koko yhteiskunnan täydelliseen luhistumiseen.

Jotta jatkakaa edelleen koulujen tyttöjä suosivaa linjaa. Ihmetelkää sitten myöhemmin, miksi miehet ovat syrjäytyneitä, alkoholisoituneita, maanpuolustuskyvyttömiä, rikollisia ja tulevat julkistaloudelle poskettoman kalliiksi.

Jos näitä merkkejä ei näe jo nyt, niin en varmaan osaa auttaa asiassa. Saatte mitä tilasittekin.

Risto Laine

On tietysti muukin keino olemassa, nimittäin avioituminen esim. aasialaisen naisen kanssa. Niissä naisissa on paljon enemmän itsevarmuutta ja itsetuntoa, kuin läntisessä siskossaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ja kaikki ahkerampia tekemään työtä sekä yrittämään, kuin löysät julkisiin tehtäviiv hamuavat hyvinvointivaltion kasvatit.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

En nyt tätä tarkoittanut, mutta jokainen tehköön miten parhaakseen näkee - kunhan ei rikota lakeja.

Pointti oli, että jo peruskoulusta lähtien oppilaan "ihannemuotti" on miltei 1:1 sitä, mitä tytöt yleensä ovat. Poikia kohdellaan kuin epäonnistuneita tyttöjä. Kyllä se on omiaan vieraannuttamaan pojat koulusta.

En tiedä tarkalleen esimerkiksi sitä, miten 50-50 -sukupuolijakauma toteutuu peruskoulun luokanopettajissa. Voisin intuitiollani väittää, että lukema on pahemmin vinossa kuin esimerkiksi kansanedustajien määrässä (jota käytetään kansainvälisessä "lasikattoindeksissä" - mikä on sinänsä outoa, koska eduskuntaan äänestetään).

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi Vastaus kommenttiin #85

Totta tuokin, mutta ei miesten syrjäytyminen ja itsetunto-ongelmat pelkästään naisista/feministeistä johdu.

Mieluummin niin, että koulujen suosima kiltti tyttö edustaa sitä kansalaismallia, joka sopii talouseliitin "tykin"ruoaksi. Itsepäiset ja kurittomat pojat eivät sovi. Siksi pojat pannaan ruotuun viimeistään armeijassa, kun heistä pyritään tekemään yhtä tottelevaisia kuin siitä koulun kiltistä tytöstä. Machomiehen nimissä kuitenkin.

Feminismi-termiä käytetään milloin mihinkin tarkoitukseen, olen ymmärtänyt että feminismi alun perin ajaa tasa-arvoa naisille miesten kiistämättä hallitsemassa maailmassa. Tottakai ylilyöntejä tulee kumpaankin suuntaan, koska kyllähän historia vaan on miesten. Ei meidän miesten sen takia kuitenkaan pidä alkaa tuhkaa päällemme sirottelemaan. Eikä myöskään ajaa naisten ylivaltaa.

Myös se feminismin osa, joka ylittää tasa-arvotavoitteen, sopii talouseliitille kuin nyrkki silmään. Sille on myös edullista että sylttytehdas paikallistetaan naisliikkeeseen eikä siihen itseensä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #91

Monet miehet lopettavatkin jo varusmiespalvelun kesken kaiken mielenterveysongelmien vuoksi. Olin itse silloin palveluksessa, kun tämä Muranen riehaantui varsijousensa kanssa.

20 vuotta myöhemmin... pahempaan suuntaan ollaan menty.

Tahdon sanoa, ettei noin parikymppistä - jo syrjäytynyttä miestä - enää voida aloittaa kasvattaa kuin pientä poikaa.

Ehkäpä nyt tyttärinä kasvavat tenavat saavat aikanaan taistella siitä, kuka onnistuu saamaan uroksekseen (edes hetkellisesti) sen vähiten mielenvikaisen otuksen?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Onko seuraavanlainen toteamus uhkaus?:

"Toivon, että maahanmuuton ja monikultturisuuden kielteiset ilmiöt kohdistuvat vain monikultturisuuden ja maahahnmuuton kannattajiin, eivätkä niiden vastustajiin."

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ainakin turhaa provoilua ja kärjistystä. En minä ainakaan toivo pahoja asioita kellekkään.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Mutta kun pahat asiat tapahtuvat kuitenkin?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kyseessä ei ole uhkaus vaan turha toive.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Hienoa kun täällä kerrotaan miten kelvottomia saman kasvatuksen, sosiaalidemokraattisesti ihan samoissa päiväkodeissa ja peruskouluissa käyty, saaneet ihmiset ovat.
Tästä voidaan vetää johtopäätös että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta aiheuttaa mielisairautta ja kaikenlaista muualla tuntematonta patriarkaattimeininkiä, joka ym todistuksen perusteella syrjäyttää miehet!? Jotenpa "suvakit" kannattavat kansanvaihtoa Ruotsin mallin mukaan, jossa tapahtuukin eniten dokumentoituja raiskauksia. Lisänaula sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan arkkuun by demarit. Oikeasti, sosialistissa maissa on aina toisinajattelijat leimattu hulluiksi tai koulutusta kaipaaviksi.
Sosialistinen internationalismi on aate siinä kuin nationalistinenkin sosialismi, taloudenpidossa kansallinen malli vaikuttaisi paremmin toimivalta.
Että mulla on hauskaa.

Kari Kulju

Poliitikko Anette Karlsson (SDP): ”…Samaan aikaan voin fyysisesti huonosti kohdatessani miehiä, jotka ovat ryhtyneet taistoon meidän avuttomien suomalaisnaisten pelastamiseksi vaarallisilta turvapaikanhakijamiehiltä. Osa vaatii rajojen sulkemista, koska se on heidän mukaansa ainoa tapa suojella “heidän” naisia ja tyttäriä tältä “uudelta vaaralta”, eli raiskaukselta…..”

Poliitikko kirjoitti yllä lainattuna hyvin provosoivasti blogiin ohikulkijoiden luettavaksi. Poliitikko sai sitten vastaavasti palautetta. Törkeydet pitää provosoivan poliitikon ja poliitikon yleensä osata suodattaa muusta. Ne ovat huonosti itseään ilmaisevien huutelua. Jos et kuitenkaan ymmärrä, miksi saat palautetta, kannattaa vaihtaa alaa, vaikka varaston puolelle, tosin voi sielläkin saada palautetta.

Törkeyksiä lähettävät koettanevat kömpelösti kertoa, että poliitikon pitäisi tulla paikan päälle katsomaan, mistä ihmiset puhuvat. Ja jos ei poliitikko usko, heidän mielestään poliitikon pitäisi kokea, mitä ei-poliitikot kokevat kadulla. Kävele vaikka Asematunneli viikonloppuyönä läpi ilman turvajoukkoja.

Saksassa jopa ”Liittokansleri Angela Merkel kuvaili hyökkäyksiä "kuvottaviksi" ja sanoi olevansa raivoissaan”.

Iltalehti: ”Saksaa järkyttivät viikon aikana ilmaantuneet tiedot useissa kaupungeissa uudenvuodenaattona tapahtuneista nuorten naisten joukkoahdisteluista ja varkauksista. Pahiten koeteltiin Kölniä, jonka keskustassa tehtiin peräti 121 rikosilmoitusta. Niistä kaksi on epäiltyjä raiskauksia. Hampurissa samankaltaisia rikosilmoituksia tehtiin uudenvuodenyönä 53. Myös Stuttgartissa, Düsseldorfissa ja Berliinissä kirjattiin tapauksia. Epäiltyinä tekijöinä kaikissa kaupungeissa olivat ulkomaalaistaustaiset nuorehkot miehet.”

”…Reker sitä vastoin kaatoi vastuuta naisille käsivarrenmittaohjeellaan. Arvostelijoiden mukaan pormestari syyttää uhreja ja todellisuudessa seksuaalista ahdistelua voidaan välttää vain ahdistelijoiden käytöstä muuttamalla.”

Palautteen antajat viittaavat viimeaikaisiin tapahtumiin. Niistä on viimein jopa Yle uutisoinut. Saksalaisnaiset ovat hädissään, mielenosoituksia järjestetään. He (minä itse mukaan lukien) eivät vain ymmärrä, miksi näitä lisääntyviä tapahtumia vähätellään ja niistä pyritään vaikenemaan. Miksi nainen ei ole huolissaan tästä kehityksestä kanssasisarien turvallisuudessa ja miksi nainen suhtautuu törkeästi (törkeää palautetta) muiden huoleen asiasta? Miksi voi olla niin sydäntä lähellä olla vieraiden puolesta omia vastaan?

Anette K, valot päälle; osta televisio tai lue tuore (ei-aatteellinen) lehti.

Ymmärsitköhän nyt?

”….ja sit mä uhriuduin…”

Risto Laine

”…Samaan aikaan voin fyysisesti huonosti kohdatessani miehiä, jotka ovat ryhtyneet taistoon meidän avuttomien suomalaisnaisten pelastamiseksi vaarallisilta turvapaikanhakijamiehiltä. Osa vaatii rajojen sulkemista, koska se on heidän mukaansa ainoa tapa suojella “heidän” naisia ja tyttäriä tältä “uudelta vaaralta”, eli raiskaukselta…..”

Jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että suomalainen Nainen on itsevarma ja vahva, jopa fyysisesti miestä vahvempi, joka pystyy suojelemaan itseään suomalaiselta tai ulkomaalaistaustaiselta miehen raiskaus yritykseltä. Ilmeisesti blogistia alkaa mahanpurut "fyysinen pahoinvointi" vaivaamaan, jo pelkästään ajatuksesta miehen läsnäolosta, saatika avun tarjoana. Blogisti myös antaa ymmärtää, että raiskaus olisi jotenkin maailmalla uusi ilmiö, mutta suomessa se on ollut tuhanisa vuosia ja varsinkin kun sen tekee ei suomalainen, se ei ole todellista, se on skandaali.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Some on syrjäyttänyt Esson baarin nurkkapöydän, kauppatorin, parturin ja sekatavarakaupan aseman mielipiteen esiintuomisen keskuksena. Kaikki eivät vielä ole ja osa tuskin koskaan on kypsiä asialliseen keskusteluun monen erilaisista piireistä tulleiden kanssa. Erilainen mielipide koetaan oitis vihamielisenä ja siihen pitää vastata solvauksin. Asiasta siirrytään salamannopeasti henkilökohtaisuuksiin.
Noissa vanhoissa, perinteisissä vaikutuspaikoissa suulain oli enimmäkseen äänessä ja muu seurue tyytyi komppaamaan sanomalla "näin o, saatana".
Nyt kaikki voivat avata sanaisen arkkunsa omassa yksinäisyydessään, korkeintaan kossupullo seuranaan. Padoksissa ollut mieli purkaa kaiken karstan suodattamattomana someen mielipiteenvapauden nimissä, ymmärtämättä, että on myös mielipiteenvastuu. Laatusanathan eivät suomalaiselta ensimmäiseksi lopu ja niitä käytettään surutta. Vitun homot ja mamuhuorat ovat joillekin normaalia sanankäyttöä ja huulet ymmyrkäisinä sitten ihmettelevät, kuinka ne nyt voivat jotain loukata.
Olen tykönäni huomannut yhteyden somen leviämisellä joka savuun ja perussuomalaisten jytkyjen välillä. Sen seurauksena keskustelukulttuuri siirtyi monta piirua ikävämpään suuntaan.
Sinällään on hyvä, että ihmisillä on foorumeita, joilla voivat tuoda julki mielipiteitään, mutta jonkinlaista sivistynyttä keskustelukulttuuria tässä vain peräänkuulutan. Ilmeisen turhaan?

Risto Laine

Sinäpä se kiteytit hyvin. Olen myös itse saanut aika halventavia kommentteja: Vitun peräkylän keski-ikäinen juntti, rasisti, taantumuksellinen ääliö, pelkäätkö maalaistollo, että maahanmuuttajat vievät sulta duunin ja jopa naisen. Nämä ovat kait niitä hyväksyttyjä "laatusanoja", joista ei joudu mielipiteen vapauden nojalla mihinkään vastuuseen.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Erilainen mielipide koetaan oitis vihamielisenä ja siihen pitää vastata solvauksin."

Se on Suomen vika. Suomalaisia ei opeteteta perustelemaan, eikä keskustelemaan, saati käsittelemään tunteitaan. Sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Ihmisillä näyttää olevan tarvetta ajaa omaa agendaansa keinoilla millä hyvänsä. Silloin otetaan käyttöön myös alteregot, ja niiden takana voi päästellä turvassa, ja myös uhriutua turvassa.

Jokin aika sitten täällä kirjoitti samoista aiheista ja samalla tyylillä kuin blogisti, omien sanojensa mukaan lievästi kehitysvammainen sos.dem. nainen, ja palaute oli samankaltaista kuin mitä blogisti on nyt saanut.

Irmeli Paavalniemi

Aivan näin ja sitten kun tämä lievästi kehitysvammainen tyyppi paljastettiin MV-lehdessä, hän häipyi kaikkine kirjoituksiensa kanssa.
Kannattaisi nyt demareiden hieman toppuutella näiden juttujensa kanssa.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Hyvä vinkki Anetelle on, että jos kritisoit yleisön enemmistöä, perustele mahdollisimman uskottavasti.

Nyt hyppäsit valkoisten heteromiesten suosimalle areenalle heitä vastaan kovin sanoin hyökäten, syytökset vain epämääräisesti yksilöiden ja jopa perustelematta. Voi sanoa, että saamasi palaute vastaa kirjoitustasi. Vastauksena kirjoitukseesi EI tulisi kenenkään kirjoittaa törkyä ja solvauksia, mutta näin se taas yllättämättä silti meni.

Esitit väitteitä, joista monet ovat vähintäänkin kiistanalaisia. Dissasit monien lukijoiden kritiikkiä maahanmuuttajien raiskauksista. Esitit salaliittoteorian, jossa väitit kritiikin motiviina olevan rasismin eikä raiskaukset. Tämän teit ilman perusteluja. Kaiken teit syytettyjen ympäröimänä.

Jos blogikirjoitus on provosoivaa roskaa, se saa huomiota. Jos huomiota haluaa, kannattaa kirjoittaa roskaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Heh, joo, "yleisön enemmistöä". Ettei Mikko vallan samastuisi kritiikin kohteisiin? Kaikki miehet yhteensä ovat vähemmistö, valkoiset heterot pienempi vähemmistö. Suomalaisten valkoisten heteromiesten, tämän vähemmistöporukan, ylivoimainen enemmistö tuskin tulee edes ajatelleeksi, että Anette puhuisi heistä. Eikä puhukaan.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Mitähän järkeä kommentissasi on? Aneten yleisöllä tarkoitin kirjoituksen lukijoita. Jos keksit, mitä muuta se voisi tarkoittaa, kerro ihmeessä.

En mielestäni kovin villisti veikkaa, että yleisö täällä on enimmälti miehiä, valkoisia ja heteroita. Heihin samaistun ja heitä kritisoitiin. Rakettitieteen tutkinto voisi auttaa ymmärtämään.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#89

Näin valkoisena heteromiehenä en kyllä huomannut blogistin mitenkään hyökänneen meikäläistä ja lukemattomia kaltaisiani vastaan. En koe olevani uhri.

Pikemminkin niitä jotka tekaistujen nimimerkkien takaa tehtailevat näitä naisvihaa täynnä olevia solvauksia.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Tämä selvä. Lopuksi siteeraus Anetelta:

"Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus."

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Koko kirjoituksen lukeneet ymmärsivät blogistin tarkoittavan, että näiden huorittelijoiden mielestä se näyttäisi olevan jokaisen valkoisen miehen oikeus.

Pidän hiukan säälittävänä niitä tekopyhiä ruikuttajia, jotka eivät ole koskaan muka tuollaiseen porukkaan törmänneet ja kehtaavat nyt olla loukkaantuvinaan kuvitellun enemmistön puolesta.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #114

Säästä sääliltäsi ja hyväksy, etteivät kaikki kolua niitä vihoviimeisiä räkälöitä ja kujia, mitä toiset. Jos se tuntuu säälittävältä, apua on tarjolla.

"Koko kirjoituksen lukeneet ymmärsivät blogistin tarkoittavan, että näiden huorittelijoiden mielestä se näyttäisi olevan jokaisen valkoisen miehen oikeus."

Ei siihen tarvitse koko blogia lukea. Riittää, kun lukee lainaukseni. Siinä kerrotaan, että "naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö".

Siitä voi vetää välkympi kaveri johtopäätöksiä, syyteltiinkö yleisesti miehiä huorittelusta vai ei.

Julkiseen huoritteluun en ole törmännyt ja tästä virinneen keskustelun johdosta tiedän, ettei lähipiirissänikään ainakaan ensimmäiset ole törmänneet.

Itsehän en muuten ole loukkaantunut. Olen vain todennut olevani kritiikin kohderyhmää ja osan ryhmästä ärstyyntyvän. Olen vain todennut asioita ja antanut Anetelle asiallisen neuvon.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #121

Tarkoitin kommentin 114 juuri sille yleisyystasolle, millä kirjoitinkin. En mitenkään katso sinun edustavan ruikuttajia, eikä neuvossasi sinänsä vikaa ollut. Aiemmin sanalla "heh" aloittamani huvittuneisuus liittyi siihen, että jotenkin ilmeisesti kuitenkin katsoit yleisön vaativan puolustamista.

Ja Karlssonin tarkoituksen ymmärtämiseksi nimenomaan ei riitä, että lukee tuon yhden lainatun virkkeen. Luulen, että rakettitieteilijänä ajattelet itsekin näin, kun vaivauduit blogistia neuvomaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Pikemminkin osaat vain reagoida ärsykkeisiin, muttet tuottamaan juuri minkäänlaista analyysiä ja/tai ongelmanratkontaa.

Koittaisit nyt vain hyväksyä sen tosiasian, että miehet syrjäytyvät nykyisin. Ja että kun niin tapahtuu, niin törkyä tulee.

Kannattaisi laittaa ne aivosolut liikkeelle siitä syystä, että mistä se syrjäytyminen johtuu.

Jokainen osaa osoittaa epäkohdat, siihen ei mitään osaamista tarvita. Siihen ei tarvita edes näppiksen paukuttelua. Se on yksistään ajanhukkaa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Olkoot vain miten syrjäytyneitä, mutta tällaisia törkyturpia ei kannata kuunnella eikä yrittää ymmärtää ennen kuin siistivät suutaan. Yksilötasollahan tälläaisiakin ongelmia voidaan ratkaista. Sen ratkaisun kuitenkin hoitaa joku muu kuin herjauksen kohteet.

Sitä paitsi, ajatus siitä että tällaisten häiriköiden ja feikkiprofiilien solvaamista voisi selittää esim. syrjäytymisellä kuulostaa hieman hyysäävältä. Heillä on kuitenkin yksilöinä vastuu teoistaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On erittäin valitettavaa , että blogisti Anette Karlsson, joka kirjoituksessaan paheksuu valeprofiileja ja nimettöminä esiintyviä kommentoijia, ei itse lainkaan vaivaannu osallistumaan keskusteluun ainakaan omalla nimellään ja kuvallaan.

Moni esitetty kysymys jää nyt ilman blogistin vastausta.

Irmeli Paavalniemi

Hän on se sama henkilö joka vasta kirjoitteleli toisella nimellä ja esitti olevansa lievästi kehitysvammainen.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Mistä tiedät? Irmeli Paavalniemi itse vaikuttaa vähän epäilyttävältä. Ei kuvaa, ei yhtään mitään.

Irmeli Paavalniemi

Niinpä, se on hirviää, kun ihminen ei laita nettiin kuvaa ja kerro kaikkea itsestään.
Kyllä ihmisiä harmittaa, kun mie vain kirjoittelen.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Kai nyt edes ylläpitäjän minimivaatimuksia voisi noudattaa? Valeprofiili lienet itsekin.

Outi Naukkarinen

Tämäkin pitää päteä tässä, että saa jotakin aikaiseksi.
Onko tämä nyt sitä nyky ajan demokratiaa, että mollataan muita, ja kerätään matuja ja mamuja joukkoon.

Irmeli Paavalniemi

Tämä on nykyajan demarinaisten tyyliä. Monilla nikeillä mollataan suomalaisia ja hyysätään matuja.

Toimituksen poiminnat