Anette Karlsson Aidosti Kiinnostunut

Kaikki tarvitsevat liikuntaa, myös korkeakouluopiskelijat

Sinä ja minä, nuori tai vanha – me kaikki tarvitsemme liikuntaa voidaksemme hyvin. Lapsilla ja nuorilla liikunta sisältyy opetussuunnitelmiin. Työssäkäyville tarjotaan liikuntaseteleitä sekä työhyvinvointipäiviä, jonka lisäksi heidän taloudellinen tilanne myös mahdollistaa monipuolisemman liikkumisen. Eläkeläisillä ja vanhuksilla on erilaisia kerhoja ja liikuntamahdollisuuksia, joiden avulla he voivat liikkua. Mutta mitä on korkeakouluopiskelijoilla?

Eduskunta on vuonna 2009 velvoittanut hallitusta seuraamaan, miten ammattikorkeakoulut ja yliopistot järjestävät liikuntapalveluita. Kuitenkin on korkeakouluja, joissa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän loppuraportti 25.2.2011 sisältää suositukset siitä, miten korkeakoululiikuntaa tulisi toteuttaa. Lue korkeakoululiikunnan suositukset. Hyvä korkeakoululiikunta -suositusten mukaan korkeakoulujen rahoitusosuuden liikuntapalveluille tulee olla vuodessa 30 euroa opiskelijaa kohti. Budjettivaikutus on tällöin yhteensä noin 4 miljoonaa euroa vuodessa (n. 135 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa). Tämä ei ole suuri investointi yhteiskuntamme tulevaisuuteen.

Kansaneläkelaitoksen tiedotteen mukaan vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista. Tämä on suuri määrä, jonka perusteella voin todeta, että nuorten työkyvyttömyys on hälyttävää. Yksilön kannalta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen ei ole hyvä vaihtoehto. Yksilön pahoinvoinnin lisäksi työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena siirtyminen maksaa myös yhteiskunnalle. Olisi paljon järkevämpää panostaa siihen, että yksilö voi hyvin. Korkeakoululiikunnan järjestämisen kustannukset ovat pienet verrattuna yhden alle 30-vuotiaan nuoren työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisestä johtuviin kustannuksiin (1,5 miljoonaa euroa).

Ihmiset, jotka liikkuvat, voivat hyvin. On todistettu, että työntekijöiden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä vähentyneisiin sairauspoissaoloihin sekä terveydenhuoltokuluihin. Tämän lisäksi liikunta-aktiivisuus lisää tehokkuutta ja pidentää työuria. Asia vain on niin, että ihminen tarvitsee liikuntaa ja fyysistä kuormitusta pysyäkseen terveenä ja hyvinvoivana. Siksi onkin tärkeää, että myös korkeakouluopiskelijoille tarjotaan monipuolisia liikuntapalveluita. Tämä ei kuitenkaan toteudu tänä päivänä, joten asiaan on tehtävä muutos mahdollisimman pian.

 

Anette Karlsson

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat